Parikuva

Tämä on yksi niistä tilaustöistä, joiden oli määrä valmistua jouluksi. Kiireestä huolimatta onnistuin saamaan tämän ajallaan tehtyä.

Sitä jotenkin ajattelisi, että parikuvan tekeminen ei niin kauheasti eroaisi yksittäisistä potreteista, mutta sain kyllä huomata, että tässä on haasteita yllättävän paljon.  Suurin hankaluus on siinä, että saa molemmat  kasvot onnistumaan piirrokseen yhtä aikaa. On todella ärsyttävää, kun on kuluttanut ensimmäisten kasvojen piirtämiseen 6-8 tuntia ja sitten huomaa piirtäessään toisia kasvoja, että ne ovat ihan päin mäntyä.

Alun perin piirros oli tarkoitus tehdä A4 kokoiselle paperille, mutta kohtalaisen pitkän tuskailun jälkeen huomasin, että se on lähes mahdoton tehtävä - paperi on vain yksinkertaisesti liian pieni. Lopullinen työ on toteutettu A3 koossa.  

Piirroksesta tuli ihan kiva, vaikka kuvan mies onkin selvästi paremmin onnistunut.  Pahoittelen teoskuvan laatua. Huoneessani on tolkuttoman huono valo ja salamalla otettu kuva aiheuttaa lyijykynäjäljen kiiltämisen. Kyllä tuosta selvän saa ja ihan tyytyväinen olen kuitenkin.

Rest In Peace

Minua pyydettiin tekemään kissalle hautakivi ja täytyy myöntää, että kuvittelin sen olevan helpommin toteutettavissa kuin se olikaan. Ei kiveen maalaaminen voi olla niin kovin erilaista verrattuna paperiin. Vai mitä? Kiven pinta oli sen verran rosoinen, että se rajoitti maalausviivan kontrollia merkittävästi. Viivaa oli vaikea saada kulkemaan suoraan ja kovin ohuita rajauksia ja pieniä yksityiskohtia oli lähes mahdoton tehdä. Ahkeralla harjoittelulla tosin voisi saada parempia tuloksia aikaan.

Ja kyllä, minä yritin ihan tosissani tehdä realistisen näköistä kissaa - ihan tosissani. Ei tuo nyt varsinaisesti järkyttäväkään ole, mutta kuvittelin sen päässäni niin paljon paremmaksi. Ja tietysti tämä on paras kuvakulma katsoa teosta, sillä kolmiulotteinen illuusio rikkoutuu heti kun sitä katsoo väärästä kulmasta. Sivulta katsottuna se on melkein pelottavan näköinen.

Kaikissa ideoissani käy useimmiten juuri niin, että pääkoppani pimeissä syövereissä ne näyttävät jumalallisen mahtavilta mutta demonien riivaamilta päivän valoon tuotuna. Enkä nyt uskalla sanoa, että tällä kertaa olisi käynyt niin, koska sain päähäni kamalan kauhuskenaarion, jonka mukaan tuo epämuodostunut kivikissa ryömii yöllä sänkyni alta ja syö suihinsa pahaa aavistamattomat varpaani, jotka vahingossa eksyvät peiton reunan ulkopuolelle. Joten ei kun tuo on ihan kiva. "Räpäytä kaksi kertaa, jos olet tullut kiven kidnappaamaksi."

Se elää

Tässä on hakukansioni kansikuva. Ennakkotehtäviä piti olla kahdeksan, mutta minulla on niiden töiden lisäksi vielä tämä piirros. En usko, että se on mikään suuri rikos, sillä tämä kuva on kuitenkin vain osa kansion ulkoasua, eikä niinkään itsenäinen työ.

Minua ovat aina kiehtoneet piirrokset, jotka luovat kolmiulotteisen illuusion. En ole itse ikinä aikaisemmin yrittänyt sellaisten töiden tekemistä, mutta nyt halusin kokeilla, jos onnistuisin saamaan perhosen pikkuisen irti paperista. Minulle ei tietenkään riittänyt se, että perhonen olisi  vain seissyt paperin päällä, vaan se piti saadaa lentämään arkin yllä - totta kai. Tulos ei ole mikään tajunnan räjäyttävä, mutta ihan kiva kuitenkin. Kukaan ei ole seppä syntyessään näin kliseisesti  ilmaistuna, joten taidan olla tällä kertaa ihan tyytyväinen tähän. 

Valitsin perhosen kanteen siksi, että siinä tiivistyy hyvin minulle tärkeät asiat taiteen tekemisessä. Haluan siis teoksiini selkeää teknistä toimivuutta ja kauneutta, mutta kuitenkin sellaisen idean, että vain taivas on rajana. Jos perhosta koskee liian kovalla kädellä, se ei näe enää seuraavaa päivää. Liian raju käsittely kadottaa myös taideteoksesta elämän, joten tarkkana pitää ihan oikeasti olla.

Liitän vielä valmiiseen kanteen perhosen alapuolelle taidemaalari Paul Kleen lausahduksen: "Taide ei toista näkyvää, pikemmin se tekee näkyväksi". Tällä hetkellä kansi on niin kesken, että en ole voinut tekstejä siihen vielä kirjoittaa.  Alunperin ymmärsin kyseisen tekstin niin, että taiteessa on pyrittävä mielikuvituksellisiin kuviin, jotka eivät välttämättä esitä yhtään mitään. Tajusin kuitenkin, että sen voi ymmärtää myös toisin; tarkasti piirretyt kuvat eivät välttämättä ole kopioita ympäröivästä maailmasta, vaan ne ovat itsenäisiä eläviä ja hengittäviä asioita, jotka taiteilija on tehnyt näkymättömyydestä silmin nähtäväksi. Lause on ikään kuin puolustus valokuvatarkkojen töiden kannalta.  Minun perhoseni ei ole valokuvatarkka, mutta kohtalaisen realistinen kuitenkin. Se ei kuitenkaan ole kopio mistään, vaan se elää omaa elämäänsä yrittäen lentää ulos paperiarkista.

Ei peiliin katsomisen paikkaa

Nämä ovat jälleen tilaustöinä tehtyjä piirroksia ja voin kyllä sanoa olevani näihin erittäin tyytyväinen. Positiivisesti yllättynyt olen myös siitä, että en joutunut tekemään näitä kahteen kertaan. Aikaa menee vielä toistaiseksi yhteen kuvaan ainakin 8 tuntia. Onhan näissä vielä paljon pieniä hienosäätövirheitä, mutta en olisi vielä vuosi sitten uskonut kykeneväni tämän tasoisiin piirustuksiin.  Parhaiten omat virheeni erottuvat katsottaessa töitäni peilin kautta ja sieltä näkee hyvin, että piirtojälkeni on aika toispuoleinen. Ihan rehellisesti sanottuna nämä ovat ihan hirveitä peilikuvina - putosin Kirsi Alm-Siiran tyyliin tuolilta ihan pelkästä järkytyksestä

Ostin uuden vähän laadukkaamman ja tietysti kalliimman lyijykynäsetin ihan tilaustöiden tekemistä varten. Samalla kertaa ostin myös patterikumin ainoastaan uteliaisuudesta, sillä en ollut aikaisemmin moisesta värkistä kuullutkaan. Hinnaltaan se oli niin halpa, (n. 6 e) että sitä oli ihan pakko kokeilla. Täytyy kyllä sanoa, että pienten yksityiskohtien tekemiseen kyseinen laite on aivan ehdoton. Hemmetin ärsyttävää ääntähän se pitää, mutta annettakoon se nyt anteeksi.

Masentavaa

Miljoonasade - Marraskuu

Tässä toisen teemakokonaisuuden loput kaksi tehtävää, joista ylemmässä oli tarkoitus maalata pihanäkymä ja alemmassa kuva aiheesta marraskuu. Harvemmin vihaan tekemiäni töitä ja löydän niistä kuitenkin jotain positiivista, mutta tällä kertaa työn katsominen kymmenen metrin päästä, silmien siristäminen tai muut kepulikonstit eivät saa minua olemaan yhtään tyytyväisempi näihin. Pihamaisema on selvästi parempi, mutta sekin on omaan tasooni nähden keskinkertainen. Nämä on tietysti maalattu jälleen akryyli- ja vesiväreillä, joten osasin odottaa, että niistä ei voi tulla loistavia.

Tärkeää tässä oli kuitenkin pitää huoli aikataulusta niin, että yhteen työhön ei menisi paljoa viittä tuntia kauempaa. Siihen nähden nämä ovat kohtalaisia. Valintakurssilla tiedän kuitenkin olevani aika perusteellisen pulassa vesivärimaalaamisen osalta.

Marraskuu-työn idea ei alunperin ollut niin synkkä kuin siitä sitten lopulta tuli. Värimaailmahan on hyvin puhdas ja raikas mutta tarina surullinen. Kuuntelin Miljoonasateen Marraskuu-biisiä ja huomasin kappaleessa masentavien sanojen taustalla lähes liian iloisen sävelen. Tämä jännite lopulta inspiroi minua. Monesti kaamosmasennukseen taipuvaiset ihmiset linnottautuvat sisälle aina kun vain voivat ja ovat kosketuksissa ulkomaailmaan korkeintaan ikkunasta näkyvän maiseman välityksellä. Kuoleman kuukaudesta selvitään jollain omalla konstilla tai sitten ei. Halusin tuoda esiin sen seikan, että sisällä istuessa sitä oikeasti masentuu eikä niinkään siitä ulkona olevasta osaksi ehkä kuvitellusta pimeydestä. Taivaanrannasta on mahdollista nähdä edes jotain valoa. Ja puhun nyt vain ja ainoastaan omasta kokemuksestani.

Huomasin vasta siinä kohtaa kun työ oli lähes valmis, että tuo tarinahan on oikeasti aika raaka. Tyhjiä pulloja pöydällä ja yksi kirje. Ketään ihmistä ei ole näköpiirissä. Eteen avautuu karu ja kylmä joskin valoisa näkymä kuin näyttämönä, jossa järven yläpuolella lentelee kuolemaankin verrattavissa olevia mustia lintuja. Enempää ei tarvitse sanoa.

Onpas negatiivinen postaus. Ensi viikolla ehdottomasti jotain iloista. Tässähän ihan masentuu.

Taide on extreme-laji

Nyt on ollut sen verran kiirettä, että ehdin päivittämään blogiani vasta nyt. Jälleen kerran jätin etäopiskelutehtävät viime tippaan ja nyt saan tehdä niitä melkein yötä päivää. Positiivista tässä on se, että tämänhetkinen aikataulu ja stressitaso ovat lähestulkoon taidekoulujen valintakurssien luokkaa. Saan siis sitä kautta hyvää harjoitusta.

Tämä on yksi tehtävistä, jossa tarkoituksena oli maalata vaalea asetelma. Valon, varjon, muodon ja sommittelun onnistuminen ovat keskeisiä arviointikriteerejä. Käytin maalaamiseen akryyli- ja vesivärejä, vaikka vesiliukoisten värien käyttöä koko sydämmestäni vihaankin. Tai en nyt sentään, mutta se vaan on minulle vielä niin vaikeaa. Tämä kuva onnistui kuitenkin mielestäni hyvin, vaikka maskinesteen käyttö onkin tavallaan vähän huijaamista. Vesiväri ei tartu maskinesteeseen ja sitä käytetään säilyttämään vaaleimmat alueet kuvassa.

Sanon vielä ennen kuin joku kysyy, että ylioppilaslakkini on edelleen täysin puhdas, vaikka roiskinkin maalia hyvin lähelle sitä - tykkään elää vaarallisesti.

Selityksen makua

Tässä vahän lisää harjoituskuvia ja lienee sanomattakin selvää, että kehtasin postata vain parhaimmat. Nämä liittyvät siis etäopiskelukurssin ensimmäisen teemakokonaisuuden ensimmäiseen tehtävään.

Vihaan yli kaiken käsien ja jalkojen piirtämistä ja siksi aina pyrinkin jollain todella nokkelalla tavalla piilottamaan ne. Ja vaikka tiedän ampuvani itseäni jalkaan sillä tavalla niin teen niin joka tapauksessa. Far cry 3 pelistä tuttu Vaas sanoisi: "Did i ever tell you the definition of insanity? Insanity is doing the exact same fucking thing over and over again expecting shit to change." Ja sitten hän pudottaisi minut useita kymmeniä metrejä alapuolella virtaavaan jokeen käteni ja jalkani ollessa sidottuina valtavaan betonimöykkyyn. Mutta ei se haittaa, koska se nyt ei varsinaisesti liittynyt tähän mitenkään.

Kasvojen piirtämisessä olen jo mielestäni melko taitava ja sen osalta mahdollisuuteni valintakokeissa ovat uskoakseni hyvät. Kuitenkin siirryttäessä puoli- ja kokovartalokuviin minulla on selkeästi enemmän hankaluuksia. Minun on vielä vähän vaikea hahmottaa luiden ja lihasten vaikutusta kehon muotoihin ja sitä kautta varjostukseen. Osa piirtämistäni vartalon osista näyttää ryhdittömiltä ja spagettimaisilta - eli siis takaisin lukemaan ihmisen anatomiaa. Kankaan kuvaaminen sujuu jo vähän paremmin, vaikka piirtämäni vaatteet näyttävätkin edelleen kankeilta kuin ne olisi juuri otettu 30 asteen pakkasesta.

Lopputulos on kuitenkin tyydyttävä ottaen huomioon, miten vähän minulla oli aik... Ei kun odottakaas... Etätehtävien ohjeistuksessa lukee: " Älä anna itsellesi lupaa tehdä tehtäviä kiireessä, ja puolustaa huonoa jälkeä sillä." Oi en tietenkään. Taidan olla kiltisti ihan hiljaa tällä kertaa.