Lepää rauhassa

Tämä työ on tähän mennessä maalaamistani kivikissoista henkilökohtainen suosikkini teknisen toteutuksensa puolesta. Tietysti myös se, että tiedän tämän olevan paljon muuta kuin pelkkä koriste, antaa tekemiselle tarinallisesti syvemmän merkityksen. Tällöin minun on mahdollista saada maalaamisesta myös itse irti pikkuisen enemmän. Työ on siis tehty tilaajan edesmenneelle kissalle.

Itse olen mielettömän eläinrakas ihminen ja koen omat kissani aidosti perheenjäsenikseni, enkä vain lemmikeiksi joilla olisi pelkkä viihdearvo minulle tai että ne eläisivät vain minua varten. Olen myös useamman kerran joutunut kokemaan eläimestä luopumisen surun hyvin moninaisilla tavoilla ja yllättynyt joka kerta siitä, miten lujaa voikaan iskeä kaipaus edesmenneeseen lemmikkiin. Kykenen siis samaistumaan tilaajan tarinaan ja tahtoisin myös jossain vaiheessa kunnioittaa omia kissojani muistokivillä. Enhän voi ikinä sanoa kellekään, joka on joutunut saattamaan pörröisen ystävänsä hautaan, että tietäisin miltä hänestä tuntuu. Jokainen kokee asiat omalla tavallaan.

Tämä teos valmistui nopeasti ilman sen suurempia ongelmia ja lopputulos on mielestäni näköinen ja hyvä. Minulla on aikaisemmin ollut kivikissojen tekoprosessien kanssa pienimuotoisia ongelmia niin kuin joku saattaa edellisestä postauksestani Hiiri se kissalle takkia ompeli muistaakin. Olen niissä lähinnä käynyt sotaa itseni kanssa ja vuoroin kompastellut huonoihin materiaaleihin ja oman pääkoppani sisältöön. Auttamaton totuus on kuitenkin, että saan kiittää niitä töitä kasvukipujen lisäksi tärkeiden asioiden oppimisesta ja kehittävästä tekemisestä. Hetkeäkään en vaihtaisi pois. Erityisen hauskaa on se, että kykenen vielä tässä hetkessäkin tuota edellistä kivikissapostaustani lukiessa aistimaan hyvin yksityiskohtaisesti oman hysteerisen hermoromahdukseni ja sen tilanteen kun melkein hävisin parille kivilohkareelle. Voi niitä aikoja.

Lyijykynätyö muistoksi

Olen aikaisemmin jo todennut, että parikuvissa itselleni suurta hankaluutta tuottaa molempien piirrettävien ihmisten onnistuminen yhtäaikaisesti. Ensimmäiset kasvot onnistuvat hyvin, mutta toiset menevät pieleen lähes aina ja silloin voikin suosiolla aloittaa koko homman alusta. Kai siinä on kyse paineiden kasaantumisesta, kun tietää, että epäonnistuminen jälkimmäisessä osassa vetäisee monen tunnin työn kertaheitolla viemäristä alas. Tässä tilaustyössä piirtäminen sujui kuitenkin yllättävän kivuttomasti, eikä minun tarvinnut tehdä tätä kahteen kertaan tai edes suorittaa mitään sen suurempia mittauskorjauksia alkuvaiheessa. Olen siis ehkä kehittynyt tai sitten minulla kävi tuuri. Minulle jäi kokonaisuudessaankin vain hyvä mieli tästä piirroksesta ja mielestäni minulla on aihetta olla siihen tyytyväinen.

Teknisesti tässä on ongelmia varsinkin naisen molemmissa käsissä. Yleensä neuvotaan, että kämmenet kannattaa piirtää mieluummin vähän liian suuriksi kuin pieniksi. Liioittelin kuitenkin kättä vähän liikaa, minkä vuoksi se näyttää kömpelöltä. Toinen käsivarsi on jokseenkin häiritsevän näköinen, sillä se ei taitu ihan luonnolliseen asentoon. Tämä mahdollisesti johtuu siitä, että jouduin tiivistämään alkuperäisen valokuvan asettelua, jolloin en myöskään voinut tehdä tarkkoja mittauksia kaikista kuvan osista.

Vaatetuksessa yritin saada kravatin kuvioinnin levittämisellä aikaan kolmiulotteista vaikutelmaa, mutta venytin piirustusjälkeä pikkuisen liikaa. Pitsivaatteeseen en osannut piirtää jokaista kuviota erikseen, joten jouduin jättämään vaatteen materiaalin viitteelliseksi. Se toimii osittain, mutta parantamisen varaa on siinä huimasti. Positiiviset huomiot koskevat lähinnä kasvoja, vaikkakin en voi mennä vannomaan yhden mallikuvan perusteella, että olen tavoittanut kyseisten ihmisten näköisyyden.

Alun perin minulle annettiin ohjeeksi jättää kukat kuvasta pois, mutta minun oli hankala kuvitella vaatetuksen rypytystä kukkakimpun takaa ja lisäksi kukat tuntuivat kuuluvan muotokuvaan. Halusin myös kokeilla, millaista olisi piirtää kyseistä elementtiä, joten kukkakimpun piirtäminen toimi myös hyvänä harjoituksena – haastetta siinä kyllä riitti. Lopputulos on ihan kiva, mutta se voisi olla vielä tarkempi. Keskittymällä ja harjoittelemalla piirustusjälki paranee vielä varmasti. Parhaani tein tällä taitotasolla ja toivon vain, että tämä potretti on riittävän arvokas täyttämään tehtävänsä.

Öljyväripotretti

Koulussa teimme maalauskurssilla valitsemastamme kurssikaverista öljyväreillä valtavan muotokuvan. Haasteelliseksi tämän työn teki paitsi taulupohjan ylisuuri koko, myös se että tekemiseen varattu aika oli jälleen kerran niin minimaalinen. Lisäksi en ole maalannut ihmisistä potretteja oikeastaan ollenkaan, joten myös tekniset asiat olivat enemmän tai vähemmän hakusessa.

Aluksi työ piirrettiin hiilellä akryylivärillä värjätylle taulupohjalle, johon sitten alettiin maalata päälle siirtyen vaaleista väreistä tummiin. Jaoimme parini kanssa ajan puolentunnin jaksoihin, jolloin vuorotellen työstimme omia kuviamme ja istuimme mallina. Puoli tuntia ei varmasti kuulosta kovin pitkältä ajalta, mutta istuminen samassa asennossa koko sen ajan sai minut kyllä arvostamaan mallin työtä mielettömän paljon – niskani ja selkäni ainakin kiroilivat kohtalaisen kovaan ääneen. 

Tärkeää tässä tehtävässä oli tietysti mallin näköisyyden saavuttaminen, missä minä en omasta mielestäni onnistunut riittävän hyvin. Levitin ainakin kasvoja tarpeettoman paljon. Myös värien käytössä oli minulla ongelmia, sillä en onnistunut saamaan iholle luonnollisia sävyjä, eivätkä valon ja varjon värit osuneet ihan oikein. 

Olisin halunnut keskittyä vaatteiden rypytykseen vähän enemmän, mutta opettaja käski säilyttää raikkauden kuvassa ja jättää sen osan työstä luonnosmaiseksi. Sain positiivista palautetta työn tunnelmasta ja silmistä. Itsekin pidin niistä eniten. Kehitettävää on vielä paljon havainnoinnissa ja värien sekoittamisessa, mutta tästä on hyvä jatkaa seuraaviin maalauksiin.