Tämä työ on tähän mennessä maalaamistani kivikissoista henkilökohtainen suosikkini teknisen toteutuksensa puolesta. Tietysti myös se, että tiedän tämän olevan paljon muuta kuin pelkkä koriste, antaa tekemiselle tarinallisesti syvemmän merkityksen. Tällöin minun on mahdollista saada maalaamisesta myös itse irti pikkuisen enemmän. Työ on siis tehty tilaajan edesmenneelle kissalle.
Itse olen mielettömän eläinrakas ihminen ja koen omat kissani aidosti perheenjäsenikseni, enkä vain lemmikeiksi joilla olisi pelkkä viihdearvo minulle tai että ne eläisivät vain minua varten. Olen myös useamman kerran joutunut kokemaan eläimestä luopumisen surun hyvin moninaisilla tavoilla ja yllättynyt joka kerta siitä, miten lujaa voikaan iskeä kaipaus edesmenneeseen lemmikkiin. Kykenen siis samaistumaan tilaajan tarinaan ja tahtoisin myös jossain vaiheessa kunnioittaa omia kissojani muistokivillä. Enhän voi ikinä sanoa kellekään, joka on joutunut saattamaan pörröisen ystävänsä hautaan, että tietäisin miltä hänestä tuntuu. Jokainen kokee asiat omalla tavallaan.
Tämä teos valmistui nopeasti ilman sen suurempia ongelmia ja lopputulos on mielestäni näköinen ja hyvä. Minulla on aikaisemmin ollut kivikissojen tekoprosessien kanssa pienimuotoisia ongelmia niin kuin joku saattaa edellisestä postauksestani Hiiri se kissalle takkia ompeli muistaakin. Olen niissä lähinnä käynyt sotaa itseni kanssa ja vuoroin kompastellut huonoihin materiaaleihin ja oman pääkoppani sisältöön. Auttamaton totuus on kuitenkin, että saan kiittää niitä töitä kasvukipujen lisäksi tärkeiden asioiden oppimisesta ja kehittävästä tekemisestä. Hetkeäkään en vaihtaisi pois. Erityisen hauskaa on se, että kykenen vielä tässä hetkessäkin tuota edellistä kivikissapostaustani lukiessa aistimaan hyvin yksityiskohtaisesti oman hysteerisen hermoromahdukseni ja sen tilanteen kun melkein hävisin parille kivilohkareelle. Voi niitä aikoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti