H-hetki

Vielä muutama kuukausi sitten olin hyvin luottavainen omaan osaamiseeni ja uskoin, että valintakurssi tulee sujumaan tänä vuonna huomattavasti paremmin. Uhkuin itsevarmuutta ja ajatukseni kurssista olivat kutakuinkin: "Testatkaa taitojani ihan koska tahansa, sillä minä pystyn mihin vain." Tiesin toki heikkouteni, mutta vahva usko omasta supersankarimaisesta voimakkuudesta eli salaa mielikuvituksissani. 

Voiman tunne on viime kuukausina kutistunut lähes olemattomiin ja pelko epäonnistumisesta ja lukkiutumisesta kesken tärkeää tehtävää on hiipinyt  mieleeni. Voisin puhua jännityksestä ja muista ahdistavista ajatuksista ja tuntemuksista loputtomiin, mutta säästän nyt teidät siltä. Se ei varmastikkaan tekisi minunkaan oloani yhtään sen paremmaksi.

Olen kaikkina päivinä viimeisen vuoden aikana yrittänyt piirtää tai maalata jotain, jotta taitoni pysyisivät yllä parhaimmalla mahdollisella tavalla. Päivät jolloin en ole näin tehnyt, voi laskea yhden käden sormilla. Runsas tilaustöiden tekeminen ja etäopiskelukurssi ovat puskeneet minua eteenpäin kohti huimaa kehitystä. En olisi ikinä harjoitellut näin paljon ilman niitä.

Eilen päätin vähän piirtää omia tuntemuksiani paperille ja lähestyä tätä asiaa juuri siltä kannalta, miltä tuntui muutama kuukausi sitten ja mikä tilanne on tällä hetkellä.  Kuulen mielessäni ensimmäisessä kuvassa olevan hahmon  sanovan: "Let`s go kick some ass" ja en epäile hetkeäkään, etteikö se myös tekisi niin.  Piirsin hahmon ensin käsin valmiiksi ja skannasin kuvan tietokoneelle lisätäkseni taustan piirto-ohjelmalla. Taustalle oli tarkoitus tehdä pilviä, mutta jotenkin siitä tuli enemmän savun näköistä. Ei se ehkä haittaa. Minä en sitten polta - mitään. Yritin piirtää itseäni, mutta noin pieneen kuvaan on vaikea saada kasvonpiirteitä onnistumaan. Ulkoasuuni otin vaikutteita Tomb Raiderista minulle tärkeän roolihahmon takia.

Toisen kuvan hahmon repliikki voisi olla "Nytkö? Ihan oikeasti!?! Voisiko joku muu mennä puolestani?" Se on huolissaan omasta menestymisestään eikä ole ollenkaan valmis lähtemään. Jännitys on kutistanut varman naissankarin nopeasti piirretyksi sarjakuvahahmoksi, jolla ei edes ole sormia.

Seuraava postaus tuleekin sitten kurssin jälkeen ja voin kertoa miten siellä meni. Tällä hetkellä tunnen kuolevani jännitykseen. Blogi ei tietenkään pääty tähän, tulin sitten valituksi kouluun tai en. Minähän olen vasta aloittanut.

Pitäkää peukkuja!