Pääsiäissaaret

Kansalaisopiston taidekurssin opettaja pyysi meitä kurssilaisia erään tunnin alussa kuuntelemaan omaa tauluamme erityisen huolellisesti ja käymään rohkeasti vuoropuhelua sen kanssa. Tiesin jo heti tuon ensimmäisen lauseen jälkeen, että noudattaessani näitä ohjeita ei hyvä heilu. "Mitä se taulu koittaa teille sanoa? Mitä väriä se pyytää, mitä muotoja, mitä tunnelmaa? Uskaltakaa keskustella." Kohotin takarivissä kulmakarvojani ja mietin, että onkohan opettaja nyt ihan tosissaan. 

No joo, kai sen kanssa voisi pari sanaa vaihtaa, sitä paitsi laukussa oli korvatulpat kaiken varalta. Taulu tahtoi dramatiikkaa ja syviä harmaita sävyjä, mutta pistin piruuttani joukkoon vähän punaista. Taivas ja meri olivat valmiita ja pysähdyin pitkäksi toviksi tuijottamaan maalaustani silmästä silmään. Se ei puhunut mitään ja kuvittelin päässeeni vähällä ja sen olevan tyytyväinen ja valmis. Sitten kun vähiten odotin, se päästi suustaan lyhyen sanan, joka alkoi sopraanon lailla korkealta ja päätyi matalaan kontra c:hen: "Pupuja!" - Voi veljet, kyllähän minä tämän jo arvasinkin.  Kun on minun tauluistani kyse, on syytä pysyä turvallisen välimatkan päässä ja kaikki järkeään arvostavat ymmärtävät, ettei niiden kanssa tule jutella.

Parikuva

Tämä on yksi niistä tilaustöistä, joiden oli määrä valmistua jouluksi. Kiireestä huolimatta onnistuin saamaan tämän ajallaan tehtyä.

Sitä jotenkin ajattelisi, että parikuvan tekeminen ei niin kauheasti eroaisi yksittäisistä potreteista, mutta sain kyllä huomata, että tässä on haasteita yllättävän paljon.  Suurin hankaluus on siinä, että saa molemmat  kasvot onnistumaan piirrokseen yhtä aikaa. On todella ärsyttävää, kun on kuluttanut ensimmäisten kasvojen piirtämiseen 6-8 tuntia ja sitten huomaa piirtäessään toisia kasvoja, että ne ovat ihan päin mäntyä.

Alun perin piirros oli tarkoitus tehdä A4 kokoiselle paperille, mutta kohtalaisen pitkän tuskailun jälkeen huomasin, että se on lähes mahdoton tehtävä - paperi on vain yksinkertaisesti liian pieni. Lopullinen työ on toteutettu A3 koossa.  

Piirroksesta tuli ihan kiva, vaikka kuvan mies onkin selvästi paremmin onnistunut.  Pahoittelen teoskuvan laatua. Huoneessani on tolkuttoman huono valo ja salamalla otettu kuva aiheuttaa lyijykynäjäljen kiiltämisen. Kyllä tuosta selvän saa ja ihan tyytyväinen olen kuitenkin.

Rest In Peace

Minua pyydettiin tekemään kissalle hautakivi ja täytyy myöntää, että kuvittelin sen olevan helpommin toteutettavissa kuin se olikaan. Ei kiveen maalaaminen voi olla niin kovin erilaista verrattuna paperiin. Vai mitä? Kiven pinta oli sen verran rosoinen, että se rajoitti maalausviivan kontrollia merkittävästi. Viivaa oli vaikea saada kulkemaan suoraan ja kovin ohuita rajauksia ja pieniä yksityiskohtia oli lähes mahdoton tehdä. Ahkeralla harjoittelulla tosin voisi saada parempia tuloksia aikaan.

Ja kyllä, minä yritin ihan tosissani tehdä realistisen näköistä kissaa - ihan tosissani. Ei tuo nyt varsinaisesti järkyttäväkään ole, mutta kuvittelin sen päässäni niin paljon paremmaksi. Ja tietysti tämä on paras kuvakulma katsoa teosta, sillä kolmiulotteinen illuusio rikkoutuu heti kun sitä katsoo väärästä kulmasta. Sivulta katsottuna se on melkein pelottavan näköinen.

Kaikissa ideoissani käy useimmiten juuri niin, että pääkoppani pimeissä syövereissä ne näyttävät jumalallisen mahtavilta mutta demonien riivaamilta päivän valoon tuotuna. Enkä nyt uskalla sanoa, että tällä kertaa olisi käynyt niin, koska sain päähäni kamalan kauhuskenaarion, jonka mukaan tuo epämuodostunut kivikissa ryömii yöllä sänkyni alta ja syö suihinsa pahaa aavistamattomat varpaani, jotka vahingossa eksyvät peiton reunan ulkopuolelle. Joten ei kun tuo on ihan kiva. "Räpäytä kaksi kertaa, jos olet tullut kiven kidnappaamaksi."

Se elää

Tässä on hakukansioni kansikuva. Ennakkotehtäviä piti olla kahdeksan, mutta minulla on niiden töiden lisäksi vielä tämä piirros. En usko, että se on mikään suuri rikos, sillä tämä kuva on kuitenkin vain osa kansion ulkoasua, eikä niinkään itsenäinen työ.

Minua ovat aina kiehtoneet piirrokset, jotka luovat kolmiulotteisen illuusion. En ole itse ikinä aikaisemmin yrittänyt sellaisten töiden tekemistä, mutta nyt halusin kokeilla, jos onnistuisin saamaan perhosen pikkuisen irti paperista. Minulle ei tietenkään riittänyt se, että perhonen olisi  vain seissyt paperin päällä, vaan se piti saadaa lentämään arkin yllä - totta kai. Tulos ei ole mikään tajunnan räjäyttävä, mutta ihan kiva kuitenkin. Kukaan ei ole seppä syntyessään näin kliseisesti  ilmaistuna, joten taidan olla tällä kertaa ihan tyytyväinen tähän. 

Valitsin perhosen kanteen siksi, että siinä tiivistyy hyvin minulle tärkeät asiat taiteen tekemisessä. Haluan siis teoksiini selkeää teknistä toimivuutta ja kauneutta, mutta kuitenkin sellaisen idean, että vain taivas on rajana. Jos perhosta koskee liian kovalla kädellä, se ei näe enää seuraavaa päivää. Liian raju käsittely kadottaa myös taideteoksesta elämän, joten tarkkana pitää ihan oikeasti olla.

Liitän vielä valmiiseen kanteen perhosen alapuolelle taidemaalari Paul Kleen lausahduksen: "Taide ei toista näkyvää, pikemmin se tekee näkyväksi". Tällä hetkellä kansi on niin kesken, että en ole voinut tekstejä siihen vielä kirjoittaa.  Alunperin ymmärsin kyseisen tekstin niin, että taiteessa on pyrittävä mielikuvituksellisiin kuviin, jotka eivät välttämättä esitä yhtään mitään. Tajusin kuitenkin, että sen voi ymmärtää myös toisin; tarkasti piirretyt kuvat eivät välttämättä ole kopioita ympäröivästä maailmasta, vaan ne ovat itsenäisiä eläviä ja hengittäviä asioita, jotka taiteilija on tehnyt näkymättömyydestä silmin nähtäväksi. Lause on ikään kuin puolustus valokuvatarkkojen töiden kannalta.  Minun perhoseni ei ole valokuvatarkka, mutta kohtalaisen realistinen kuitenkin. Se ei kuitenkaan ole kopio mistään, vaan se elää omaa elämäänsä yrittäen lentää ulos paperiarkista.