3D-marjat

Piirtelin tällaisen eilen illalla omaksi huvikseni. Tänä kesänä on marjoja poimittu taas niin kuin yleensä joka vuosi, joten ihan ajankohtainen piirros tämä on. Viikonloppuna poimin pari ämpärillistä vähän kaiken näköistä ja muun muassa punaviinimarjoja. Marjojen poiminta on jotenkin niin rentoa ja kivaa touhua, että melkein harmittaa, että ne alkavat loppua. Tietysti hyttysparvessa ei ole kiva seistä.

3D taide on jotain niin hienoa, että oikein ärsyttää se, että en vielä osaa tehdä sellaisia asioita kuin haluaisin. Sellaiset katumaalaukset, joissa tietystä kulmasta näyttää, kuin maa olisi vajonnut kymmeniä metrejä, ansaitsevat kerta toisensa jälkeen ihailuni. Se että osataan piirroksen kautta huijata ihmisaivojen kaavamaista tottumusta luokitella ympäröivä maailma ymmärrettäväksi, on vain yksinkertaisesti nerokasta. Ja vaikka aivoille on jo osoitettu illuusion virheellisyys, kolmiulotteinen vaikutelma säilyttää uskottavuutensa.

Isommat ja vaativammat työt ovat toistaiseksi vielä minun ulottumattomissani, koska en ole harjoitellut tarpeeksi. Minulle tuottaa hankaluuksia sellaisen menetelmän ymmärtäminen. Kehitän itseäni pienempien töiden kautta.

Tämä onnistui ihan kiitettävän hyvin, vaikka perspektiivi onkin pikkuisen pielessä ja varjot eivät osu yksiin. Merkittävä virhe on myös se, että en osaa piirtää valokuvatarkasti. Tämä on todella pieni kuva, joten ihan minimaalisia yksityiskohtia on hankala saada onnistumaan ilman pettämätöntä taituruutta. Tulin hyvälle mielelle tästä työstä ja se taitaa olla kuitenkin se tärkein juttu.

Liebster award

Sain Liebster award -haasteen, jonka tavoitteena on uusien blogien löytäminen ja näkyvyyden antaminen pienille alle 200 lukijan blogeille.

Säännöt:

1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä blogisteille.

Kiitän haasteesta Synesteettinen sivellin - blogin pitäjää Limppua. Hänen blogissaan on paljon teknisesti taitavasti toteutettuja piirroksia, maalauksia ja käsitöitä - sellaisia postauksia, jota taideblogilta toivookin.  Myös teoriapuoli ja kielenkäyttö ovat kunnossa. Tässä minulle annetut kysymykset ja niihin vastaukset:

1. Jos saisit tällä hetkellä minkä tahansa leivoksen, millainen se olisi?
Ihan ehdottomasti mustikkamuffinssi, joka olisi mitä hienoimmilla karamelliväreillä maalattu muistuttamaan karusellia. Minä en tietenkään söisi sitä, ihailisin vain.

2. Oletko koskaan valehdellut blogissasi?

En ole varsinaisesti valehdellut, mutta rakastan sarkasmia ja liioittelua huumorimielessä.

3. ...entä liioitellut jotain tiettyä asiaa?

 Juu vastasinkin tuossa edellä, että toisinaan kyllä. Esimerkiksi suosikkiliioitteluaiheeni on oma osaamiseni taso tietyissä asioissa. Minusta on hauska nostaa itseäni korokkeelle silloin, kun syyt siihen ovat lähes olemattomia. 

4. Jos olisit kuuluisa maalaus, mikä maalaus olisit?

Saattaisin olla joko Salvador Dalin Muiston pysyvyys tai sitten Edvard Munchin Huuto, koska molemmissa on sellaista sekasortoista dramatiikkaa, joka kuvastaa minua aika osuvasti.

5. Entä mikä on lemppari taideteoksesi?

Olen ehkä vähän tylsä, mutta rakastan vanhojen mestareiden suunnitelmallista ja piirun tarkkaa jälkeä ja siksi sanon, että Eero Järnefeltin Raatajat rahanalaiset/ kaski (1893). Tykkään siitä, että maalauksessa on jokin löydettävä tarina ja että yksityiskohdista voi yhä uudelleen ja uudelleen löytää lisää merkityksiä. Maalaus on ollut kovan työn takana ja arvostan sitä todella. Synkät ja dramaattiset taulut puhuttelevat minua muutenkin ehkä eniten. Kirjoittaa voisi vaikka kuinka pitkän analyysin, mutta taidampa säästää teidät nyt siltä.

6. Kun näet sateenkaaren, mitä mietit ensimmäisenä?

 Mietin, että onkohan sen päässä todella aarre... ei kun enpäs mietikkään, vaan lähinnä sitä, että onpa nätti ja kiva kun se tuli piristämään päivää. Ei siis mitään sen kummempaa - sehän on vain sateenkaari.

7. Jos saisit minkä tahansa maagisen kyvyn päiväksi käyttöösi, mikä se olisi?

Ajan pysäyttäminen voisi olla todella kiva kyky. 

8...entä mitä tekisit sillä?

Olisi hauska pysäyttää aika johonkin tilanteeseen ja rakentaa sen ympärille kaikessa rauhassa monimutkainen ketjureaktio, joka sitten ajan taas kulkiessa toisi siihen tilanteeseen jonkin kivan yllätyksen, joka saisi ihmiset hyvälle tuulelle ja hämmästymään positiivisesti.

9. Kuka viimeksi ansaitsi ihailusi?

Katselin youtubesta piirustusvideoita, joissa Heather Rooney piirsi valokuvatarkasti tunnettujen ihmisten kasvoja prisma color kynillä. Ajattelin vaan, että ei ole todellista ja haluaisin itsekkin osata. Siinä on talenttia.

10. Mikä on hölmöin/hassuin ajatuksesi, mikä on viimeksi juolahtanut mieleesi?

Erään perjantai illan päätteeksi halusin ihan täysin tosissani alkaa väsäämään massiivisen kokoista Eiffel-tornia käyttäen materiaalinani pelkkää vessapaperia. Olin täysin valmis ryhtymään tuumasta toimeen, mutta vessapaperia ei harmikseni ollut tarpeeksi ja ihmiset ilmeisesti halusivat käyttää sitä johonkin muuhun...

11.  Näet maassa viiden sentin kolikon. Poimitko?

Taidan jättää sen kolikon siihen, koska tiedän, että joskus sen saattaa poimia joku, joka tarvitsee sitä enemmän kuin minä. Toisaalta sen saattaa myös poimia joku nuorisoporukka, joka sitten päättää heittää kanaalissa uiskentelevaa sorsaa sillä.

Tässä ovat minun kysymykseni seuraaville palkinnon saajille:

1.  Mikä on paras piirre itsessäsi?
2. Miltä blogisi näyttää vuoden kuluttua?
3. Oletko koskaan jälkeenpäin katunut jonkin tietyn postauksen julkaisemista?
4. Mitä TV -sarjan tai elokuvan hahmoa muistutat omasta mielestäsi eniten?
5. Jos saisit pitää vain yhden aisteistasi (näkö, maku, tunto, kuulo, haju) niin mikä se olisi ja miksi?
6. Mikä on kaikkein rohkein teko, jonka olet koskaan tehnyt?
7. Mikä on paras neuvo, jonka olet viimeksi saanut?
8. Mistä olet blogissasi erityisen ylpeä?
9. Mikä on kaikkein erikoisin/turhin taito, jonka osaat?
10. Jos saisit viettää yhden päivän ihan kenen tahansa ihmisen kanssa, kuka se olisi?
11. Jos kaikki ihmiset olisivat samanlaisia kuin sinä, millainen maailma silloin olisi?

Liebster avardin saajia ovat seuraavat blogit:

Adventures of ShinigamiUchiha in Cosplayland

En Tykkää 

Golden art corner 

Kun löysin voikukat

Rakkaudella Satua

Tuisku Veera

testi

Ajat turhan hapuilun ja mitättömät työt

Goodnight Moon

Auringon laulu

Books - my best friends

Gishwhes

Olin kuumeessa ja flunssassa koko viime viikonlopun, joten postaukset jäivät valitettavasti siltä viikolta kokonaan tekemättä. Tässä kuitenkin Gishwhes-juttuja kolmelta viimeisimmältä vuodelta. Ajattelin, etten koskaan postaisi näitä, koska nämä eivät vain oikein edusta blogini tyyliä. En ole itse varsinaisesti koskaan ollut osa gishwhes-tiimiä, mutta olen huvikseni auttanut joidenkin tehtävien toteuttamisessa. Niille jotka eivät tiedä mikä on gishwhesh, voin sanoa sen verran, että siinä ryhmille on annettu lista erillaisista tehtävistä, joiden suorittamisen on varattu viikon verran aikaa.  Gishwhesh on maailmanlaajuinen kilpailu, jossa tehtäviä tekemällä saa kerättyä joukkueelleen pisteitä. Luonnollisesti eniten pisteitä kerännyt joukkue voittaa.

Kohtalaisen päättömien tehtävien tavoitteena ei välttämättä ole loistokkaan lopputuloksen saavuttaminen, vaan lähinnä hauskanpito ja arkisesta ehkä vähän tylsästä itsestään luopuminen. Monissa tehtävissä päämääränä tuntuu olevan itsensä nolaaminen julkisesti gishwhesin varjolla esimerkiksi käymällä kaupassa ostamassa vessapaperia zombiksi pukeutuneena tai istuen surkeana repaleisissa ritarinvaatteissa keskellä jalkakäytävää pitäen kädessään kylttiä, jossa lukee: "A dragon burned my castle down".  Aina ei tarvitse olla niin järkevä ja vakavasti otettava.

Tehtävänantona oli tehdä lasten pop up -kirja siitä, kuinka croatoan-virus tuhoaa maailman. Siskoni kirjoitti tekstin ja minä kuvitin.

Tässä piti taiteilla ainoastaan luonnon materiaaleista vähintään 2m halkaisijaltaan oleva mosaiikkityö viimevuoden kisamaskotti Elopuksesta.

Tässä tehtävässä oli tarkoituksena pukea maatilan eläimiä Supernatural -sarjan hahmoiksi. Vaatteiden pukeminen eläimille huvin vuoksi on minusta aina ollut vähän kyseenalaista touhua, mutta omat eläimemme tuskin reagoivat rooliasuihinsa. Eli niin kauan kuin eläin ei touhusta kärsi, se lienee ok. Näistä kyllä huomaa, että tehtävän tekemiseen ei ole montaa tuntia käytettävissä, sillä asusteet ovat niin kehnot. Idea kyllä välittyy ja se riittää.

Lisää eläinaiheisia tehtäviä. Tarkoituksena oli ottaa kuva, jossa kissa tilaisi ruokarekasta itselleen aterian ja menu piti olla valokuvassa nähtävillä. Eläinten kanssa valokuvien ottaminen on aina vähän vaikeaa varsinkin silloin, kun kuvasta pitäisi tulla tietynlainen. Asteen tai kaksi haastavampaa kuvaamisesta tulee silloin, kun pitää työskennellä parin kuukauden ikäisten kissanpentujen kanssa. Nehän tekevät kaikki kokoajan ihan eri asioita ja täysin oman päänsä mukaan. Sydänhän tässä ihan sulaa, kun katsoo noita otoksia, mutta ei kyllä mennyt ihan kerralla purkkiin.

Piti kuvata lyhyt video aiheesta "Weapon of mass dictation" ja mietin kyllä kertaan jos toisenkin laitanko tätä videota tänne. Homma piti tosin saada kasaan ihan parissa tunnissa, joten millekkään maailmanluokan käsikirjoitukselle ja ohjaukselle ei aika ihan riittänyt. Esittämäni hahmo ristittiin yksinkertaisesti hulluksi tiedemieheksi ja sen oli tarkoitus olla aika reippaasti sekaisin päästään. Nollaluokan näyttelijän lahjoillani muistutin kyllä enemmän itseäni kuin sitä hahmoa mitä piti. Hauskaahan tuo oli ja nolasin itseni aivan kuten varmasti oli tarkoituskin.

Seuraavana vuonna hullun tiedemiehen rooli oli jo vähän kehittynyt ja tuntui luontevalta jatkaa kyseisen hahmon elinkaarta tehtävässä, jossa piti muuttaa tavallinen polkupyörä poimunopeudella kulkevaksi pyöräksi maailmojen välistä matkailua varten. Kyselemällä ja etsimällä löysimme tarvittavat välineet pyörän rakentamiseen ja parissa tunnissa syntyi kohtalaisen uskottava avaruuspyörä. Omasta mielestäni näytin erittäin vähä-älyiseltä kilpailuun lähettämässämme kuvassa ja tietysti se päätyi kohtalaisen suurena otoksena gishwhes-kirjaan - melkein arvasin.

Hullu tiedemies hahmona on tietysti sekaisin päästään, mutta se kuitenkin 110% uskoo omiin kykyihinsä ja tavallaan kuvittelee olevansa täydellinen nero, jota ei tietenkään näe kukaan muu kuin hän itse. Omalla "mahtavuudellaan" leveily on jotenkin humoristista sellasessa tilanteessa, jossa jokainen tervejärkinen näkee, ettei se mahtavuus olekaan totta.

Inspiroiduin hullun tiedemiehen hahmosta niin paljon, että halusin tehdä videon "kulissien takaa", jonka leikkelin kovalla vaivalla kokoon Windows Movie Makerillä. Joo että siinäpä neronleimaus. Parin vuorokauden valvomisen jälkeen tulee melkein yhtä hyviä ideoita. Kai sitä kuvitteli olevansa jotenkin hauska ja minulla oli vain auttamattomasti liikaa vapaa-aikaa. Kieli poskessa kaikki nämä tehtävät on tehty, eikä näitä ole tarkoitus ottaakaan vakavissaan. Kuitenkin omiin kipupisteisiini kuuluu julkisesti nolatuksi tuleminen, minkä takia en mielelläni julkaise mitään, mikä tappaisi minut omaan itseeni kohdistuvaan myötähäpeään. Mietin siis enemmän kuin miljoonaan kertaan julkaistako vaiko eikö julkaista alla olevaa videota. Katsoa voi omalla vastuulla.

Tänä vuonna toteutimme tehtävän, jossa piti rakentaa gishwhesin kalteva torni. Lisäilimme sinne kaikkea gishwhesiin liittyvää ja halusin tietenkin saada viimevuotisen avaruuspyörän ja hullun tiedemiehen hinatuksi tornin huipulle traktorin katolle. Aika vähti siinä oli, mutta kyllä se pyörä sinne suuremmitta vammoitta saatiin. Säännöissä lukee, että tehtäviä tehdessä on huolehdittava turvallisuudesta, minkä vuoksi käytin lasten käsikellukkeita suojavarusteina. Olin kyllä aika varma, että lopulta tulen niskoilleni alas sieltä, mutta niin ei sitten kuitenkaan käynyt - pahoittelut siitä.

Lurppa ja Lörppä: Tappelu

Pengoin tässä muutama päivä sitten vanhoja laatikoita ja löysin sieltä sarjakuvia, joita olin piirtänyt noin kymmenisen vuotta sitten. Tuohon aikaan en juuri muuta piirrellytkään kuin näitä Lurppa ja Lörppä -sarjakuvia. Niitä lueskellessani repeilin kiitettävän monta kertaa, mutta samalla yllätyin ideoiden taitavuudesta. No ok, olivathan jotkut niistä erittäin lapsellisia, kepeitä ja jopa vähän liian ilkeitä, mutta en odotanut itseltäni noin rikasta mielikuvitusta. 

Ensimmäisen Lurppa ja Lörppä -sarjakuvan taisin piirtää jo ihan ensimmäisillä alakoulun luokilla. En muista tarkkaan, mutta idea on erittäin vanha. Tein näitä muutaman vielä yläasteen koululehteenkin, mutta lukiossa luovuin ideasta omasta mielestäni lapsellisten hahmojen takia. En edes itse tiedä, mitä nuo hahmot esitttävät, mutta kai ne ovat jotain leluja olevinaan. Joukossa on tosin ihan oikeita eläimiä, kuten vuohia ja sammakko.

Nyt kuitenkin halusin herättää nämä sarjakuvat uudelleen henkiin ihan nostalgian vuoksi ja toivottavasti niitä on myös teidän kiva lukea. En muuttanut tekstejä sarjakuvista kielioppivirheiden korjaamista lukuun ottamatta; myös asettelun jätin suht ennalleen. Piirtojäljen halusin jättää kepeäksi ja pikkuisen luonnosmaiseksi, koska sellasiksi ne  jo lapsena kuvittelin. Alla on kuva alkuperäisestä työstä, jonka olen siis noin kymmen vuotiaana ruutuvihkooni raapustanut.

Piirtelen näitä uudelleen lisää vielä tulevaisuudessa aina kun minulla on aikaa. Tällä hetkellä minulla on useampi potretti työn alla, joten en voi luvata mitään.

Alkuperäinen sarjakuva noin kymmenen vuotta sitten

Valtaväki

PMMP - Kovemmat kädet

Valokuvaus ei ole vahvinta aluettani, mutta päätin nyt kuitenkin kuvata sellaisia asioita, jotka tavalla tai toisella ovat minua koskettaneet. En häpeä myöntää sitä, että olen tavattoman herkkä ihminen ja koen hyvin voimakkaasti ympärilläni tapahtuvat asiat. Sen takia halusin nyt jakaa ajatuksiani ja toivon, että ne herättävät jonkinlaisia tunteita myös teissä. Aihe on rankka, mutta minusta tästä asiasta pitää voida puhua häpeilemättä ja vähättelemättä. Omia kokemuksia tai tuntemuksiaan saa myös ihan rohkeasti tulla kertomaan.

Lapsiin kohdistuva niin fyysinen kuin psyykkinenki väkivalta on jotain sellaista, joka saa ihokarvat nousemaan pystyyn ja synnyttää auttamatta mielettömän vihan tunteen. Sitä ei voi oikein puolustella millään, ei vaikka mitenpäin asiaa kääntäisi. Väkivalta tietysti kaikissa muodoissa ja tilanteissa on väärin, mutta kuristavimmalta se tuntuu silloin, kun se tapahtuu perheen piirissä. Vanhemman tärkeimmän tehtävän pitäisi olla turvallisen kasvuympäristön rakentaminen ja lapsesta huolehtiminen rakkaudella, täysin ehdoitta. Oulun vauvasurmat ja 8-vuotiaan Eerikan murha ovat viimeaikoina otsikoissa olleita äärimmäisiä ja pelottavia esimerkkejä rajusta vanhempien vallankäytöstä ja pahan olon purkamisesta viattomaan kohteeseen. Suomen lisäksi ulkomailta ja kehitysmaista löytyy tuhansittain surullisia esimerkkejä lasten hoitamisen laiminlyönnistä kuolemaan saakka, päivittäisestä kehoa rikkovasta väkivallasta seksuaalista hyväksikäyttöä unohtamatta. Lista jatkuisi loputtomiin ja jos haluaisi käsitellä ne asiat perusteellisesti, pitäisi kirjoittaa kokonainen kirja.  Ihminen on pedoista pahin.

Lapsi kokee ympäristönsä moninkertaisesti voimakkaammin kuin aikuinen ja siksi he rikkoutuvat vielä helpommin. Lapsilta puuttuu ahdistavien tilanteiden käsittelyyn tarvittavat keinot lähes kokonaan ja monesti leikkiminen ja piirtäminen ovat ainoat asiat joilla oloa voi helpottaa. Lapsi aistii myös, jos aikuisella on paha olla ja vanhempien välinen riitely ei useinkaan jää huomaamatta. Lasta ei  tarvitse fyysisesti kurittaa tai sanoin satuttaa, koska sairastunut ympäristö hoitaa väkivallan myös hyvää tarkoittavan ja rakastavan vanhemman puolesta.

Pahassa olossa ei sinällänsä ole mitään väärää; kukaan ei jaksa loputtomiin kantaa liian raskaita asioita, liittyivät ne sitten mihin tahansa. Masennukseen ei edes tarvitse olla mitään sen erityisempää laukaisevaa tekijää. Mieli voi sairastua ilman tiedossa olevaa syytäkin. Avun hakemisen vaikeus on osa masennuskierrettä, jota on vaikea ymmärtää ilman omaa kokemusta masennuksesta. Kulttuurissamme vallitsevat normit ja säännöt nostavat kynnystä hakea apua varsinkin miehillä. Väärin ei ole olla masentunut, mutta väärin on satuttaa ympärillään olevia oman sairautensa takia. Ihmistä ei saisi tuomita, teot sen sijaan pitää.

Lapsen kertomusta väkivallasta ei läheskään aina uskota ja huolestuneet läheiset ja satunnaiset ulkopuoliset joutuvat helposti puun ja kuoren väliin. He huomaavat havahtuvansa todellisuuteen, jossa välineitä asian purkamiseen ei vain ole. Moni ei yritä puuttua asiaan millään tavalla. Lastensuojeluviranomaiset tekevät kriittisissä tilanteissa kohtalokkaita virheitä, jotka rikkovat lapsen vielä pienempiin osiin kuin aikaisemmin. Näitä työntekijöitä on jälkeenpäin helppo vihata ja miettiä mielessään miksi he eivät hoitaneet työtehtäviään ja toimivat epäreilusti tai miksi he eivät välittäneet. Tosiasiassa nämäkin ihmiset ovat vain ja ainoastaan ihmisiä ja nuo kyseiset asiat ovat solmussa käsittämättömän moneen suuntaan. Valitetttavaa mutta totta. Tämän voi täysin ymmärtää vasta kun on ollut vastaavassa tilanteessa itse. Varmasti näistä tehtävistä löytyy tunteettomiakin ihmisiä, jotka eivät ole kiinnostuneet kuin rahasta ja omasta itsestään, mutta toivottavasti näitä on harvassa.

Alkoholista aiheutuvat haitat koskettavat joka viidettä lasta. Perheissä joissa vanhempi kokee olevansa kohtuukäyttäjä, saattaa siitä huolimatta olla pahoinvoiva lapsi. Pienen ihmisen silmin humaltunut aikuinen voi olla pelottava kokemus. Lapsi ei voi lähteä tilanteesta pois ja joutuu olemaan varuillaan, jolloin turvattomuuden tunne valtaa mielen. Humaltuneena vanhempi käyttäytyy ja kohtelee muita eri tavalla ja jotkut muuttuvat alkoholin vaikutuksesta väkivaltaisiksi. Perheissä joissa alkoholin käyttö on runsasta, voi lapsi joutua elämään jatkuvassa pelossa. Pienten lasten vanhemmilta ei tietenkään ole syytä kieltää alkoholia kokonaan, mutta lasten ehdoilla on aina mentävä, vaikka hän ei oma aloitteisesti osaisikaan tai uskaltaisi kertoa pahalta tuntuvista asioista tai peloistaan. 

Lapset ovat tulilinjalla surullisen usein. Liian moni kokee turvattoman lapsuuden ja jossain kohtaa nämä traumat purkautuvat jättäen jälkeensä lisää tuhoa. Ihmisten pahuus on tullut esiin monta kertaa, mutta silti jostain syystä se yllättää aina yhtä paljon. 

Koskeljärvi

Tämä öljyvärimaalaus tuli valmiiksi eilen ja vaikka se ei aiheensa puolesta edusta omaa vahvuusaluettani, siitä tuli omasta mielestäni ihan kaunis. Tämä on tilaustyönä tehty ja minulle annettiin sitä varten mallikuvaksi valokuva, jota oli tarkoitus seurata. Kuitenkin halusin käyttää tässä työssä myös omaa mielikuvitustani ja sommittelun ja peruselementtien paikaalleen saattamisen jälkeen luovuin mallikuvasta kokonaan lisätäkseni oman näkemyseni maalaukseen. Osasyynä mallikuvasta luopumiseen oli myös se, että en osaa vielä maalata valokuvatarkasti ja oma jälki näyttää niin masentavan kehnolta valokuvan vieressä.

Uskalsin kokeilla uudestaan valonsäteiden maalaamista ja onneksi se onnistui tällä kertaa. Joku saattaakin muistaa edellisen yritykseni maalarinteippivalokeilojen kanssa postauksesta "Ei mennyt niinkuin strömsössä". Olin kahden vaiheilla uskallanko maalata valonsäteitä, sillä taulu näytti jo ennen niitä ihan kivalta ja mikäli munaisin, olisi monen tunnin työ jälleen vedetty viemäristä alas ja raivari valmis. 

Vinkkinä valonsäteiden maalaajille on, että käyttäkää täysin kuivaa ja puhdasta sivellintä maalin levittämisessä ja koittakaa jaksaa odottaa pohjamaalin täydellistä kuivumista. Ei myöskään kannata syödä samaan aikaan, uskokaa huviksenne.

Synttärikortti

Minua pyydettiin jälleen tekemään karikatyyrionnittelukortti. Mallikuvaksi sain vanhan ala-asteen luokkakuvan ja lisäksi pyysin kevyen luonne-/karaktäärikuvauksen kyseisestä henkilöstä, jotta saisin piirroshahmoon enemmän luonnetta. Harrastukset, kiinnostuksen kohteet sekä luonteenpiirteet  helpottivat piirtämistä huomattavasti.

Minun oli skannattava kuva koneelle ja suurennettava sitä melkoisesti ennen, kun pystyin riittävästi analysoimaan keskeiset kasvonpirteet. En uskaltanut lähteä venyttämään kasvoja karikatyyrille ominaiseen tapaan kovinkaan paljoa, koska minulla oli vain yksi mallikuva, enkä ollut itse henkilökohtaisesti tavannut valokuvassa olevaa miestä. Keskityin siis lähinnä tunnistettavuuden säilyttämiseen ja jätin turhat kikkailut sikseen. Varsinkin näin pienessä kuvassa on äärimmäisen tärkeää olla millintarkka mittauksissaan, sillä pienet virheet kadottavat helposti henkilön omimmat piirteet. Loin karikatyyrisen ilmeen oikeastaan pelkällä pään ja vartalon valtavalla kokoerolla ja tipauttamalla hahmon niskaan aika pitkälti kaikki minulle kerrottuihin harrastuksiin liittyvät esineet.