Ehdin aloittaa tänä syksynä kansalaisopiston maalauskurssin, mutta nyt onkin edessä muutto Ouluun, joten tuo kurssi jää osaltani alkutekijöihinsä. Sain kuitenkin tämän työn siellä aikaiseksi ennen lähtöäni ja täytyy kyllä sanoa, että maalaaminen öljyväreillä pitkän tauon jälkeen tuntuu erittäin hyvältä. Koen öljyvärimaalaamisen ja nimenomaan maisemien tekemisen omaksi pravuurikseni ja kehitän sitä kaikkein mieluiten. Tällaiset työt ovat kuitenkin saaneet viime aikoina väistyä ihmisen piirtämisen harjoittelun ja tilaustöiden tieltä.
Niin kuin aina, loin tämän taulun maiseman jossain mielikuvitusmaailmani syövereissä ilman mitään malleja tai ohjeita. Se on alusta loppuun omaa designiani ja kätteni jälkeä. Se että kykenen oman kuvitellun todellisuuteni pohjalta maalaamaan, on harjoituksen ja toiston tulosta. Oli joskus aika, jolloin en pystynyt siihen ollenkaan ja siitä ei edes ole kovin pitkää aikaa, ihan pari vuotta vain. Ajattelin silloin, että minulla ei ole taiteellista silmää tai kykyä tehdä mitään sellaista. Löysin kuitenkin äärettömän voimakkaan motivaation sen oppimiseen ja toistin, toistin, toistin ja toistin. Usko meinasi loppua välillä kesken, sillä kehitystä ei tapahtunut mitään hurjaa vauhtia. Oppimisen halun varjolla minä jatkoin ja nykyään sulkiessani silmät pystyn näkemään kauniita kuvia, jotka on mahdollista siirtää kankaalle. Aina voi tietenkin kehittää, sillä ikinä ei ole valmis. Kuvitellun maalaaminen ei kuitenkaan siis ole mikään yliluonnollinen kyky, joka peritään geeneissä. Muistutan siitä, koska haluan osoittaa tsemppini niille, jotka haaveilevat itse oppivansa mielikuvista maalaamisen taidon.
Tässä työssä erityisen tyytyväinen olen vuoristoon ja järven heijastuksiin. No järvi nyt ei taida olla suorassa taaskaan, mutta sitä ei ehkä olisi edes tarvinnut erikseen mainita. Tuosta joesta en ole oikein varma, että kumpaan suuntaan se nyt mahtaa virrata, kun perspektiivin puolesta sen kuuluisi laskea järveen päin, mutta maalaamieni roiskeiden ja aaltojen vaikutuksesta se näyttää tulevan kohti. No ei se ehkä haittaa ja on se kiva, että katsoja voi joitain asioita tulkita ihan itse. Lisäsin tähän työhön myös niitä aikaisemmin lupaamiani eläimiä ja uskon, että ne ovat ihan tunnistettavissa peuroiksi. Eläinten osuus kuvasta jäi kuitenkin erittäin minimaaliseksi, joten ihan jokaista karvaa ei voinut maalata erikseen.
Minusta olisi hienoa, jos voisin joskus opettaa muita ihmisiä katsomaan omassa itsessään olevia maisemia ja maalaamaan niitä tauluiksi. Haluaisin saada muut ymmärtämään, että tämä ei ole ollenkaan niin vaikeaa, kuin millaiseksi sen monet kuvittelevat. En lupaa mitään ihmeitä tai sano, että se olisi lastenleikkiä, mutta mikäli sitä itse tahtoo tarpeeksi, ei mikään voi estää sen oppimista. Kaikista ei tule da Vinceja, mutta se taitotaso, joka minulle on tähän mennessä kehittynyt, on täysin saavutettavissa. Tekoprosessi ja monien teknisten asioiden oppiminen ei välttämättä aina ole niin kivaa ja se vaatii kärsivällisyyttä ja voimakasta tahtotilaa, mutta viimeiset vaiheet taulun tekemisessä ja lopputulos ovat kokemisen arvoisia.
Se kun on oppinut siirtämään ajatuksensa melkein virheettöminä kankaalle, on pysäyttävä ja voimaannuttava kokemus. Se puhdistaa tavalla, jota en osaa kuvailla ja saa minut tuntemaan sellaisia asioita joiden kertomiseen eivät sanat riitä. Tahtoisin, että muutkin voisivat kokea sen, mitä minä koen maalatessani ja siksi kannustankin koko sydämestäni kaikkia maalaamaan. Älkää jääkö paitsi jostain niin hienosta ja arvokkaasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti