lauantai 20. joulukuuta 2014

Lasten kasvoja

Kasvokuvien tekemisessä vaikeinta on itselleni varmasti se, että saa ne oikeasti näyttämään mallikuvan henkilöltä. On vielä helppoa piirtää teknisesti toimivat kasvot, mutta yksilöllisten piirteiden ja oikeiden mittasuhteiden löytäminen on jo asia erikseen.

Nämä kolme kuvaa jouduin kaikki tekemään kahteen kertaan, ennen kuin olin tyytyväinen lopputulokseen. Kuulostaa varmasti oudolta, kun sanon, että jokaisen kuvan kohdalla ensimmäistä versiota tehdessäni mallin kasvot näyttivät erilaisilta kuin jälkimmäistä piirtäessä. Ilmiö on tavallaan sama, kuin jos ei ole tottunut näkemään aasialaisia kasvoja, näyttävät ne silloin kaikki melko samanlaisilta. Aivoni eivät siis olleet niin lyhyessä ajassa kyenneet jäsentämään kyseisten kasvojen pienimpiä ja omimpia yksityiskohtia.

On melkein pelottavaa joutua piirtämään muotokuvia jollekin hänen omista lapsistaan, sillä hän varmasti huomaa kaikki ihan pienetkin virheet. Sitä on tavallaan aika herkässä tilassa siinä kohtaa, kun antaa juuri valmistuneet muotokuvat tilaajalle. Ensimmäisen kuvan tekemiseen meni aikaa vähän yli 20 tuntia, joten pettyneen ilmeen tai kritiikin vastaan ottaminen liian pian työskentelyn jälkeen olisi ollut musertavaa. Rakentava palautehan muuten on erittäin tärkeää kehittymisen kannalta, mutta on myös hyvä tuntea itsensä sen verran hyvin, että tietää milloin kritiikki pelkästään vahingoittaa.

Pienten lasten kasvojen piirtäminen on jonkin verrran vaikeampaa kuin aikuisten. Keskeisin syy tähän on varmasti varjojen ja ryppyjen puuttuminen.  Lasten kasvot ovat niin pyöreät ja sileät. Mittasuhteet vaativat myös erityistä tarkkuutta.  Kaikesta huolimatta uskon, että minulla ei ole mitään syytä olla tyytymätön näihin kuviin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti