maanantai 3. joulukuuta 2018

Osaanko enää piirtää?


Pahoittelen pitkää postaustaukoa. Olen ollut melko huonossa kunnossa sekä fyysisesti että psyykkisesti. Tämäkin kuva on vanha, sillä se on tehty viime osastojaksolla keväällä. Tällä hetkellä voimani eivät riitä uuden tuottamiseen. 

Halusin piirtää tämän kuvan, koska olin alkanut epäillä, että taitoni olisivat ruostuneet. Tämä kyseinen ajatus johtui siitä, että en ollut kuukausiin tehnyt mitään kunnollista piirustusta tai maalausta, vaan jaksoin raapustaa vain luonnoksia lyhyessä ajassa. Halusin siis selvittää osaisinko edelleen piirtää hyvin. Aikaa tämän työn tekemiseen meni lähemmäs 20 tuntia.

Olen piirtänyt Jensen Acklesin aikaisemminkin tämän blogin alkuvaiheilla ja postauksesta Julkkiksia tai ystäviä voi käydä katsomassa onko kehitystä tapahtunut. Loppuhuomautuksena voin vielä todeta, että on aika merkillistä, että osaan piirtää suht hyvin, mutta käsialani on aivan järkyttävä. 

2 kommenttia:

  1. Olet mielettömän lahjakas, käsittämättömän hyvä, kertakaikkiaan hienoja töitä. Miten olet voinut, kun blogia etole päivittänyt, ethän ole vain palanut loppuun, voimia kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En varsinaisesti voi sanoa että loppuun olisin taas palanut, mutta masennus on vain ollut niin pahana että ei ole ollut voimia blogin päivittämiseen. Jaksamista myös sinulle tähän kevät talveen :)

      Poista