Luonnoksia sairaalasta

Joudun nyt harmikseni ilmoittamaan, että olen jälleen kerran sairaalassa pakkohoidossa psykoottisen masennuksen takia. Sen tarkemmin perimmäistä syytä sairaalaan joutumiselle en halua avata.  Olen ollut täällä jo useita viikkoja eikä pois pääseminen ole ihan vielä näköpiirissä. Voin vain todeta, että asiat ovat menneet pieleen jo pitkän aikaa, enkä ole saanut kontrollia jatkuviin ahdistus- ja masennusoireisiin. 

En ole päässyt yli siitä ajatuksesta, että tulevaisuuteni on täysin tyhjä ja ettei minulla ole paikkaa missään. Mitä ikinä ajattelenkaan, tulee vastaan vain ajatus, että en sovi tänne tai tuonne. Minulla on ajatus siitä, että olen jotenkin muita huonompi, tyhmä, epäsosiaalinen ja kaikin puolin vastenmielinen. Tunnen vain, että en ole kykeneväinen mihinkään. Myös se, että minusta tuntuu, ettei mikään kiinnosta, luo tulevaisuudesta mustan vaikutelman.  Koska tulevaisuus on niin synkkä, se tavallaan tuhoaa pohjan siltä ajatukselta, että pitäisi jaksaa taistella ja jatkaa vain eteenpäin - ei ole paljoa syitä jatkaa.

Oloni on ollut sen verran heikko, ettei minulla ole ollut voimia pitää yhteyttä ystäviini, jolloin olen huomannut jääväni hyvin yksin, mikä ei paranna oloani sitten yhtään. Uskalsin kuitenkin melkein heti sairaalaan joutumisen jälkeen kertoa perheelleni tilanteesta rehellisesti ja he ovatkin pitäneet minua pystyssä hetki kerrallaan.

Näiden ajatusten lisäksi kärsin jatkuvista fyysisistä oireista ja paniikkihäiriöistä. Jatkuva tuskainen olo tekee pelkästä olemisesta hyvin raskasta. Usein hankala olo purkautuu ahdistuskohtauksina, jolloin sydän tykyttää kovaa, tuntuu painava tunne rinnassa, kädet hikoavat ja vapisevat, tunnen tulevani hulluksi ja maha tuntuu olevan sekaisin. 

Ahdistuskohtausten yhteydessä tulee usein halu viiltää, sillä psyykkinen kipu on helpompi kestää fyysisenä, viiltojäljen näkeminen konkreettisesti helpottaa ahdistusta ja viha itseäni kohtaan helpottuu itseäni vahingoittamalla. Tiedän, etteivät kaikki ymmärrä viiltämistä, eikä tarvitsekaan. Enkä missään nimessä kannusta ketään viiltämään ja usein kärsin myös itse huonosta omastatunnosta viiltämisen jälkeen ja totean sen jälkeenpäin olevan todella tyhmää. Suosittelen siis kokeilemaan vaikka jääkylmään suihkuun menemistä tai käsien valelua jääpaloilla. Itselleni kumilenkillä räpsyttäminen on toiminut hyvin, mutta sitäkään ei suositella ahdistuksen hallintakeinona, sillä sekin jättää käteen fyysisiä jälkiä.

Päiväni ennen sairaalaa kuluivat pääasiassa sängyssä, sillä ylitsevuotava väsymys latisti toimintakykyni nolliin. En jaksanut huolehtia jokapäiväisistä asioista ja jo pelkästään sukkien vaihtaminen tuntui ylitsepääsemättömältä tehtävältä. Kaiken muun lisäksi kärsin vielä voimakkaasta sosiaalisten tilanteiden pelosta, joka esti minua poistumasta asunnosta ja pelkäsin jatkuvasti muita ihmisiä ja että he tekevät minulle jotain pahaa. Lääkäri on todennut osan oireistani psykoottisiksi, vaikka jotkin harhat ovatkin lääkityksen myötä kadonneet. Oireiden ja ajatusten vaivattua minua kuukausitolkulla, lopputulos oli hyvin pelottava ja päädyin sairaalaan pakkohoitoon.

Sairaalassa ollessani olen kuitenkin yrittänyt patistaa itseäni piirtämään, että minulla olisi päivän aikana edes vähän jotain toimintaa. Nämä ovat nopeita luonnosmaisia piirustuksia, joihin olen käyttänyt maksimissaan kaksi tuntia aikaa. Useimmat olen piirtänyt vajaassa tunnissa. Usein piirrän sellaisia ihmisiä, joista pidän, mutta tällä kertaa olen piirtänyt myös ihmisiä joista en oikeastaan pidä ollenkaan.  Uskon näiden kaikkien olevan ihan tunnistettavissa, sillä näistä useimmat onnistuivat ihan hyvin. Useimmat näistä on piirretty tavallisella HB lyijykynällä kopiopapereille, koska minulla ei ole ollut muita materiaaleja sairaalassa käytössäni. Tämä on vaikeuttanut piirustusjäljen pehmentämistä ja sulauttamista sekä hyvin mustien alueiden piirtämistä. Kuitenkin nämä onnistuivat yllättävän hyvin ja olen näihin kaikkiin ihan tyytyväinen.