maanantai 9. helmikuuta 2015

Julkkiksia tai ystäviä

Osallistuin valmennuskeskuksen taidealojen etäkurssille, jotta mahdollisuuteni päästä kouluun tänä vuonna paranisivat vähäsen. En haluaisi tulla valintakurssilta pois häviäjänä enää uudestaan. Ensimmäisessä tehtävässä keskitytään ihmisten piirtämiseen eri etäisyyksiltä. 



En osaa sanoa lähetänkö näitä kuvia arvioitavaksi, sillä en ole näihin täysin tyytyväinen. Nämä ovat A3-kokoisia, eli suurempia kasvokuvia kuin mikään aikaisemmin piirtämistäni muotokuvista. Lisäksi olen tiivistänyt tekoajan maksimissaan kuuteen tuntiin, jotta se vastaisi valintakokeiden aikataulua. Ajattelin avata vähän enemmän varsinaista piirtämisprosessia tällä kertaa, koska en ole vielä toistaiseksi niin tehnyt.

 

Aivan aluksi mittaan kaikkien tärkeimpien osien (hiusraja, kulmat, silmät nenä, suu) paikat ja etäisyydet toisistaan. Mittaamiseen voi käyttää apuna kynää ja sormia, mutta on muistettava itse olla mittaushetkellä aina samassa paikassa ja pitää kättä joko täysin suorassa tai koukussa tuettuna vartaloon. Piirtelen usein kuvaan apuviivoja, jotka eivät noista kuvista oikein erotu, mutta niiden tarkoituksena on kuitenkin jakaa kuvaa vähän pienempiin osiin ja auttaa säilyttämään symmetrisyys piirroksessa.

 

Seuraavaksi siivoan vähän vetelemiäni viivoja ja alan varjostaa. Säämiskä on hyvä apuväline pehmeän varjostuksen aikaansaamiseen, mutta usein käytän sormia. Niistä tosin saattaa irrota rasvaa paperiin, jolloin mustat sormenjäljet läikittävät piirroksen. Useasti väritän koko taustan jonkin sävyiseksi harmaaksi, jotta kasvojen vaaleimmat osat näyttäisivät vielä vaaleammilta. Itsestäni tuntuu aina kivoimmalta aloittaa piirtäminen oikealta puolelta, mutta en suosittele tekemään niin (jos olet oikeakätinen), koska silloin siirryttäessä piirtämään vasenta puolta on hyvin todennäköistä, että oikea puoli suttaantuu liikkuvan käden alla. Tietysti auttaa jos laittaa paperin käden ja piirroksen väliin.
Lopuksi vielä viimeistelen kuvat poistamalla kaiken ylimääräisen sutun ja nostan valoisimmat kohdat esiin pyyhekumilla.

Sitä jotenkin etukäteen ajattelisi, että näin suurelle paperille piirtäminen olisi selkeästi vaikeampaa, kuin se onkaan. On totta, että on hankalampaa saada kasvot toimimaan kokonaisuutena, koska eri osien etäisyydet ovat totuttua suuremmat. Kuitenkin muutaman millimetrin mittausvirheet eivät ole läheskään niin ratkaisevia kuin pienemmissä kuvissa.

Tehtävänanto tuossa ensimmäisessä tehtävässä tarkkaan ottaen oli piirtää itseään, sukulaisia tai ystäviä ja nimen omaan elävää mallia - no hupsista. Nämähän ovat julkkiksia valokuvista piirrettynä, vaikka en osaa sanoa tunnistaako kukaan niitä. Muistan kuitenkin lukeneeni jostain psykologian kurssikirjasta, että julkkikset tai vaikka tv-sarjojen hahmot voivat toimia yksinäisille ihmisille korvaavina ihmissuhteina ja tavallaan ystävinä...ja nyt puhun taas läpiä päähäni. 

11 kommenttia:

  1. Nainen on ihan selkeästi P!nk :) Mies taasen ei sytytä mitään lamppuja mun päässä - johtunee siitä, etten todellisuudessa juurikaan julkkiksia tunne... Mutta hienoja töitä ovat molemmat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, kiitos tunnistit P!nkin! :) Ja tuo mies on näyttelijä Jensen Ackles, joka varmaan tunnetaan parhaiten Supernatural sarjasta.

      Poista
  2. Eksyin blogiisi ties mitä kautta ja jäin selailemaan taidokkaita töitäsi! Nämä on upeita! Olet todella lahjakas :)

    rakkaudellasatua.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Oho, lukikin tuolla ylempänä. MUTTA AI ETTÄ JENSEN ON IHANAAAAAAAaa ja sä oot pirun taitava :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo onhan toi Jensen aika söpö, silmät on erityisen kauniit. Ja kiitos! :D

      Poista
  4. Tarvii kokeilla ittelläki :D

    VastaaPoista
  5. Damn, miks piti eksyy tänne sun blogiis (ehkä koska välttelen opiskelemista), nää on törkeen hienoja :D Ja piti vaivautuu kommentoimaanki koska damn, that's one hella fine Jensen Ackles up there ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Damn, kiitos tosi paljon! :D Ja nyt kiltisti takaisin opiskelemaan ;)

      Poista