Seinämaalausta

Viimeinen jakso Limingan taidekoulussa oli työpajajakso, jossa jokaisen oli mahdollista valita erilaisista vaihtoehdoista itselleen mieluisin työpaja. Syanotypia ja valokuva-akvarellikurssi sekä vapaamuotoiselta väsäilyltä kuulostanut ympäristötyöpaja kiinnostivat minua, mutta päädyin kuitenkin lopulta valitsemaan seinämaalauksen, koska koin sen itselleni omimmaksi. 

Tehtävänanto oli kaikessa yksinkertaisuudessaan toteuttaa mikä tahansa kuva suurille levyille, jotka lopulta sijoitettaisiin ulos rakennusten seiniin. Minulle oli alusta saakka selvää, että halusin maalata maiseman, mutta mitään tarkkaa suunnitelmaa työstäni en koskaan tehnyt. Annoin ajatusteni kulkea estoitta jo piirustusvaiheessa ja työn edetessä karsin ja lisäilin siihen vapaasti kaikkea oman fiilikseni mukaan. Tärkeää oli, että en kopioinut mitään ja tuotin jättilevyille ainoastaan ajatusteni ja käsieni välisen vuorovaikutuksen.

Epävakaasta säästä ja viileästä ilmasta johtuen jouduin maalaamaan työni alusta loppuun saakka lattialla vaakatasossa sisällä, minkä vuoksi oli hankala täysin hahmottaa mittasuhteita. Minua jännitti vähän, miltä työ näyttäisi lopullisessa ympäristössään, mutta sain kuitenkin huomata murehtineeni turhaan. Virheitä ja parannettavaa löytyy tietysti aina, mutta tällä hetkellä pystyn tuntemaan lähinnä vain suurta onnistumisen tunnetta – ehkä se on sallittua tässä kohtaa.

Tämä jakso oli varmasti paras koko vuonna, sillä se jätti jälkeensä aivan erityisen tunnekokemuksen. Olen ennenkin sanonut maisemamaalauksen olevan minulle kokonaisvaltaisesti jopa pysäyttävä kokemus, mutta tämä seinämaalaus oli tasoltaan jotain uutta. Unohdin välillä pitkäksikin aikaa olevani edelleen Limingassa, sillä mielikuvitukseni onnistui piilottamaan kaikki vihjeet maalaukseni ulkopuolisesta maailmasta.  Aivan kuin olisin oikeasti ollut osa maalausta ja kuinka minulla olisi ollut täysi valta rakentaa ympärilleni juuri sellainen todellisuus kuin halusin.

Vuosi taidekoulussa on hyvä päättää tähän ja uskon pystyväni lähtemään valintakokeisiin asteen rennommalla fiiliksellä. Jos opiskelupaikka ei aukea tänäkään syksynä, niin aion jatkaa yrittämistä jälleen seuraavana vuonna. Tiedän kuitenkin varmasti taiteen olevan se minun juttuni enkä varmasti päästä siitä irti, olivat muut sitten mitä mieltä tahansa.

Mietin vain

Tämä oli taas tällainen hetkellinen päähänpisto, joka syntyi jonkin asteisen pohdinnan tuloksena silloin kun oli vielä aivan liian aikainen aamu. Lähdin miettimään, että miksi jotkut ihmiset kokevat oikeutetuksi tuomita muita kanssaeläjiä pelkän ulkonäön perusteella. Tämä on varmasti ikuinen kysymys, jota on mahdoton täysin ymmärtää ja nähdä sitä jokaiselta kantilta miljoonien tilannesidonnaisten asioiden takia, mutta koska ajattelen, siis olen. Joten ajatellaan nyt sitten.

Ulkoinen kauneus on toki suhteellinen käsite, mutta silti monet ihmiset tulevat kerta toisensa jälkeen vaihtuvissa ympäristöissä luokitelluiksi ulkopuolisiksi ja saavat kokea muiden kohtelun perusteella olevansa rumia ja syrjittyjä. Päähäni ei vain mahdu se ajatus, että miksi koko ihminen pitää leimata vain sen perusteella millaiset geenit hän on sattunut saamaan. Haukkumasanoja ei tarvitse käyttää, sillä jo pelkät huomaamattomat ryhmästä ulos sulkemiset ja sanaton viestintä ilmaisevat kaiken tarpeellisen omasta asemasta ja ulkonäöstä. Siisteys ja huoliteltu ulkonäkö kertovat tietysti terveydestä ja siitä, että ihminen on kiinnostunut pitämään huolta itsestään, mutta ei pelkällä meikillä, terveellisillä elämäntavoilla ja henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtimisella jokaisesta tule sitä Jennifer Lopezia tai Brad Pittiä. 

On hankala ymmärtää, mikä oikeuttaa arvostelemaan ketään ulkonäön tai minkään ominaisuuden perusteella, sillä kenelläkään ei ole velvollisuutta miellyttää muita niin esteettisesti kuin sisäistenkään ominaisuuksiensa puolesta. Kaikkein tärkein asia on aina se, että jokainen voi olla juuri omanlaisensa ja kokea itsensä hyväksi ja onnelliseksi sitä kautta. Tuomitsemista voi oikeutetusti kohdistaa oikeastaan vain haitalliseen ja vahinkoa tuottavaan käyttäytymiseen. Olisi hienoa kun jokainen voisi jättää omaan kauneuskäsitykseensä sopimattomat ihmiset leimaamatta ja arvostelematta, sillä oikeaa tapaa olla kaunis ei ole.

Sitä itse joskus vähän virheellisestikin ajattelee, että ne ihmiset jotka eivät ole 24/7 keskittyneitä omaan ulkonäköönsä tai kuluta aikaansa postailemalla alituiseen selfieitä somessa, kiinnittäisivät kenties enemmän huomiota sisäisiin asioihin kuten luonteeseen ja älykkyyteen ja he ehkä osaisivat kohdella myös muita paremmin. Tämä on hyvin kärjistetty esimerkki, joka tulee mieleen lähinnä siinä kohtaa kun alkaa ajatella saatavuuden ja tarvitsevuuden lakia. Monet ihmiset ovat kuitenkin sekä kauniita että älykkäitä, joten leimaamista myöskään tuohon suuntaan ei tulisi tehdä. Sitä voi oikeastaan vain toivoa, että ihmiset jaksaisivat arvioida muita kokonaisuutena pelkän ulkokuoren sijaan ja osaisivat jättää muut rauhaan, jos kokonaisuuskaan ei miellytä. Kaikkien kanssa on mahdotonta olla kaveri, mutta syrjimättä jättäminen ei pitäisi olla iso ponnistus kellekään.

Evoluutio ei ole vielä toistaiseksi antanut ihmiselle kykyä nähdä automaattisesti toistemme sisimpään, joten halukkuus tehdä tuttavuutta muiden kanssa helposti perustuu vain silmillä aistittaviin ulkoisiin ominaisuuksiin. Varmasti osittain siksi monet kokevat yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta ilman, että kyse tarvitsee olla varsinaisesta kiusaamisesta. Monet ovat varmasti kuitenkin huomanneet sen, että alun perin merkityksettömältä vaikuttava ja luotaantyöntävän näköinen ihminen on osoittautunut sisäisesti mitä mahtavimmaksi tyypiksi. Kuoren alle on siis vähintäänkin suositeltavaa katsoa. Tietenkään meillä ei ole mahdollista tutustua jokaiseen vastaantulevaan  ihmiseen henkilökohtaisesti ja väkisinkin teemme tietynlaista selektiota ulkonäön perusteella, mutta syrjintää ja kiusaamista en siedä enkä hyväksy. Toivoisin itse kullekin avoimuutta ja hyviä käytöstapoja. Ystävällinen käyttäytyminen kun ei yleensä maksa mitään. 

Monet hyväksyvät ajatusmaailmaansa sisäisen kauneuden ensisijaisuuden, mutta tosielämän tilanteissa he tulevat kuitenkin valinneeksi ulkoisia arvoja. Tunnustan itsekin tehneeni joskus niin. Kuitenkin huomaan haluavani säilyttää elämässäni nimenomaan niitä ihmisiä, joilla  on minun mielestäni kaunis sisin. Se on minusta vain niin surullista, että monet valitsevat muita vain fyysisen kauneuden perusteella. Oikeastaan sitä ei tarvitse olla niin erityisen rumakaan, sillä jo pelkkä arkinen ulkonäkö riittää kiinnostuksen lopahtamiseen; tavallisen näköisessä ihmisessä kun tuskin on mitään mielenkiintoista. Kaikki ulkoisesti vähemmän viehättävät tai ”tavalliset” eivät tietenkään ole aina poikkeuksetta sisältä puhdasta kultaa, mutta sitä kuitenkin jää helposti niin paljosta paitsi, jos automaattisesti uskoo pelkkää ulkokuorta.

Tällaisen pohdinnan tuloksena aamupalani syöminen tyssäsi ennen kuin se ehti alkaakaan, koska minun oli pakko maalata ruokani. Painotan kuitenkin, että tässä ei ole kyse ruualla leikkimisestä vaan omenan saattamisesta sen ansaitsemaan arvoon. Kohtelin sitä rakkaudella. Kädessäni oleva omena kehotti minua monien kummallisten asioiden lisäksi tarttumaan akryyliväreihin ja maalaamaan päässäni olevan ajatussolmun sen kylkeen. Lopputulos kuvaa mielestäni mietteitäni erittäin hyvin, sillä kukapa olisi uskonut, että tavallisen ompun sisällä olikin vuoristomaisema – ihmeellistä vai mitä?

Stressin lievitystä

Pääsykokeiden painaessa päälle taas tänäkin vuonna, olen pyrkinyt piirtelemään kuvia rentoutusmielessä omaksi ilokseni. Olen yrittänyt haudata kaiken itsekritiikin ja kiireessä piirtämisen, jotta voisin pitkästä aikaa muistaa, miten hyvältä kuvan tekeminen tuntuu. Arvostelujen ristitulessa ja suorituspaineessa joskus unohdan, minkä vuoksi minä tätä teen. Taide kun on puhtaimmillaan juuri se minun juttuni, jota myös tahtoisin muille opettaa, eikä niinkään oman taitavuuteni osoittamisen väline. En halua hukata sisäistä motivaatioitani vain sen takia, että ulkopuoliset asettavat rimaa kokoajan ylemmäs ja odottavat minulta jatkuvaa tulosta. 

Toivon tämän piirroksen olevan tunnistettava ainakin niille, jotka kuvailevat itseään kyseisen artistin faneiksi. Valitsin nämä kasvot piirrettäväksi sen takia, että kuvan henkilö on mielestäni ihmisenä miellyttävä ja lisäksi hänellä sattuu olemaan kivan näköinen naama. Musiikissakaan ei ole mitään vikaa. Värikynillä tulee tehtyä niin vähän mitään, että oli perusteltua valita vaihteeksi  piirtäminen maalaamisen sijaan. Hyvä musiikki ja muutama pala suklaata toimivat lisukkeena piirtämisprosessissa ja en kyllä muista, milloin olisin viimeksi saavuttanut tällaisen flown.  Nyt jaksan taas keskittyä loppukiriin pääsykokeisiin valmistautumisessa.

Tänään minä siis piirsin vain koska halusin piirtää. Suosittelen tällaista tekemistä lämpimästi myös teille kaikille. En voi sanoa, että olisin piirustukseeni täysin tyytyväinen, mutta analyysit sikseen – ihan hyvä siitä tuli.