Hiljaisuus

Tämä on toinen kritiikkityöni, joka koostuu maalauksesta (n. 90 x 110 cm) ja äänitevideosta. Tehtävänanto on liian suuntaa antava ja haluan, että tätä tarkastellaan itsenäisenä teoksena ilman alkuperäistä määritelmää – jätän siis tehtävänannon kokonaan kertomatta.

Taustaksi voin kertoa, että olen halunnut tehdä tämän vertaistueksi sellaisille ihmisille, jotka parhaillaan käyvät läpi tai ovat jossain elämänsä vaiheessa kokeneet  äänitteessä esiin tulevia asioita. Vertaistukea ja samaistumispintaa voi saada niin monista yhteyksistä ja loppupeleissä ei ole väliä, onko samaistuttava tarina edes totta vai ei. Joku voi saada tukea vaikka Harry Potterin henkilöhahmoista. On tärkeää huomata, että laaja tunneskaala tietyissä asioissa on täysin sallittua, eikä omasta olotilasta tarvitsisi missään nimessä tuntea häpeää. Helpottavalta tuntuu myös ymmärtää, että se omassa elämässä haasteelliseksi koettu asia ei rajaudu pelkästään vain itseen.

Äänite on hyvin monikerroksinen ja sieltä toivottavasti löytyy mahdollisimman monelle jotain tartuntapintaa, vaikka kokemukset eivät osuisikaan täysin yksi yhteen. Itse ajattelen joskus aika lapsenmielisesti, että olisi se vaan todella hienoa, kun voisi poistaa maailmasta kaiken pahan ja kellään ei koskaan olisi paha olla. Eihän se tietenkään ole mahdollista ja elämä ei varmastikaan olisi enää kunnollista elämää, jos siihen ei liittyisi myös alamäkiä. Mutta jos onnistuin tämän teoksen avulla aiheuttamaan edes yhdelle ihmiselle tunteen siitä, että hän ei ole yksin ajatustensa kanssa tai vakuuttamaan jonkun siitä, että hän ei omasta kuvitelmastaan huolimatta olekaan täysi sekopää tai tulossa hulluksi, olen saavuttanut tavoitteeni.

Puupiirros

Tällaista työtä en ole aikaisemmin päässyt tekemään ja voin sanoa, että tämä oli ehdottomasti kokeilemisen arvoinen tekniikka. Aluksi piti piirtää haluamansa kuva paperille, josta se sitten käännettiin valopöydän avulla peilikuvaksi - mikäli siis tahtoi. Itse tein niin, koska en luottanut oman piirrosjälkeni tekniseen toimivuuteen, jos se olisi vedostettu peilikuvana. Piirroksen kääntämisen jälkeen alkuperäisen piirroksen rajat väritettiin punaliidulla, jotta kuva voitaisiin siirtää koivuvanerilaattaan. 

Koivuvaneri itsessään käsiteltiin ennen piirroksen siirtämistä tummalla lakalla lähinnä sen vuoksi, että kaivertaessa on helpompi hahmottaa, mitkä alueet jäävät kuvassa valkoisiksi. Saatoin kuitenkin epähuomiossa lakata itseäni enemmän kuin varsinaista laattaa, mutta onnekseni kyseinen litku oli vesiliukoista. Käsiteltyyn koivuvaneriin siirrettiin piirretty kuva käymällä kaikki ääriviivat jollain kynällä läpi peilikuvaksi käännetyltä puolelta, jolloin toisella puolella oleva punaliitu siirtyi laattaan.

Itse halusin tässä työssä ääriviivojen jäävän värillisiksi alueiksi, mikä tiesi enemmän pikkutarkkaa kaivertamista. Haluamaani lopputulokseen olisi myös päässyt kaivertamalla vain ääriviivat ja vedostamalla sitten valkoisella värillä mustille/ tummille papereille. Tajusin tämän asian pikkuisen liian myöhään. Olenhan ennenkin sanonut, että minulla on tapana mennä aidan yli melko kunnianhimoiselta korkeudelta, jolloin sieltä saatetaan tulla pää edellä alas. Kai se on olevinaan jotenkin kivaa.

Työni oli hyvin pikkutarkka ja jostain kyllästymisestä tai mielikuvituksen liiallisesta vaeltelusta johtuen en aina ollut ihan skarppina, jolloin vetäisin taltalla sieltä mistä ei missään nimessä olisi saanut kaivertaa ja jouduin paikkailemaan tuhoamiani alueita pakkelilla. Paikkaukset näkyvät aina enemmän tai vähemmän, joten täysin sileää lopputulosta on pakkelilla vaikea saada.

Ensimmäiset vedokset olivat erittäin huonoja johtuen varovaisesta värinkäytöstä ja siitä, että laatta ei ollut vielä imenyt väriä tarpeeksi. Paperina käytimme japaninpaperia. Useamman vedoksen jälkeen lopputulos parani ja työt näyttivät mielestäni kivoilta ollakseen peräisin ensimmäisestä puupiirroksestani. Aluksi minua häiritsivät taivaalle ja kuvan alaosaan jääneet viirut ja meinasin poistaa ne kaivertamalla laattaa syvemmältä, mutta huomasinkin jostain syystä pitäväni kyseisistä ”virheistä”. Viirut toivat linnoitukseen lisää rakennetta ja kuva näytti olevan peräisin vuosisatojen takaa.

Käytin enimmäkseen tummia sävyjä ja suurimman osan kuvista vedostin prässillä. Siinä piti vain muistaa suojata prässin pedit hyvin, jotta ei sitten epähuomiossa mokaisi ja siirtäisi puupiirrostaan prässin kankaisiin. Siitä kun takuuvarmasti jäisi vielä nolosti kiinni. Meille opetettiin myös useamman laatan käyttämistä vedostaessa, mutta itselläni ei aika ihan riittänyt siihen. Kokeilin käsin vedostamista myös vähäsen, mutta huomasin melko nopeasti, että kärsivällisyyteni ei riittänyt tarpeeksi tasaisen lopputuloksen saavuttamiseen.

Kuitenkin olen tyytyväinen lopullisiin vedoksiin, vaikkakin niissä on parantamisen varaa ihan reippaasti. Kaiken kaikkiaan minulle jäi positiivinen kuva puupiirroksen tekemisestä, mutta haluan vielä varoittaa ihmisiä siitä, että värien ja telojen siivoaminen käytön jälkeen on erittäin hermoja raastavaa ja pirullista puuhaa.